perjantai 15. maaliskuuta 2013

Viikko sinne viikko tänne

En viäkää oikein pysy viikkokalenterin mukana. Oon siis tällä hetkellä kuudennella viikolla, mutta miksi se merkitään kuitenkin 7+0-7+6? En ymmärrä. Edelliseen tekstiinkin korjasin 5+5. :P (ja korjasin tänkin taas uudestaan oikein. Kuudesvko siis 5+0-5+6) :DD

Pahin on ohi. Flunssa vielä jatkuu, mutta taas kannetaan lapsen puolesta huolta. Esikoinen on kuumeessa, räkätaudissa ja kaiken lisäksi vielä molemmat korvat tulehtuneet. Oli aika raukan näköinen eilen kun sylissä vain makoili :/ Onneksi on tuo bonuslapsi ollu kans kotosalla (mahataudissa kylläkin), niin ne on yhdessä jaksanu jotain leikkiäkin. On se jännä, minkälainen side niille on syntynyt tässä kuukausien kuluessa. Valo syttyy aina neidin kasvoille kun isoveli tulee aamulla alas tai iltapäivällä koulusta. Vielä ei ole kuitenkaan havaittavissa ikävän merkkejä sinä aikana kun poika on äidillään. Ehkä sekin aika koittaa, varsinkin kun puheenlahja ja -ymmärrys kasvaa. Toki siihen mennessä on pienokainen rikastuttamassa elämäämme.

Jos olis tän oikeen suunnittelemalla suunnitellu, olisin halunnu et lapsi syntyis alkuvuodesta, viimeistään ennen kesää. Eipä kuitenkaan hirveesti haitannut vaikka syksyn lapsi tuleekin, olihan ensimmäinenkin! Taitavat vielä saada saman horoskoopinkin. Saa nähdä.

Keräsin tänään kirpparille lasten vanhoja vaatteita. Oon ne jo kertaalleen käynyt läpi, jättänyt ne itelle säästöön, mitkä sydäntä ovat lähellä ja muut pois. Kummasti sieltä nyt, kun tietää vauvan olevan tulossa, jäi lisää tavaraa käteen. Varooksi! :) Taidan tällä kertaa haluta tietää kumpi sieltä tulee, niin voi vähän ennakoida. Viimeksi jännitettiin loppuun asti.

Sais tämä auringonpaiste muuten jatkua siihen asti kun ollaan terveenä niin päästäis nauttimaan meidän pihan monista pulkkamäistä :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti