Oon saanu muutamia huomautuksia blogini ulkomuodosta. En ymmärrä mitä olen väärin tehnyt, kun itsellä teksti näkyy aivan selvästi, silloinkin kun en ole kirjautuneena, mutta muilla ilmeisesti tekstitys on epäselvää. Ei mene mun jakeluun! :D Lisäksi tiedän, että olen muutaman lukijan lukulistalla, silti mulla näkyy, että yksi lukija. Käsittämätöntä! Ehkä oon vaan tyhmä :P
Talon muu väki lähti hakemaan koululaista, joten meitsi sit laitto kalakeiton kiehumaan ja tulin muokkaileen blogini. Aika on rajallista ja tämä on päivän ainut hetki, kun saan rauhas olla! :)
Mies oli aamulla kotona ollessaan siivonnut talon, joten sekään ei jääny mun kontille.
Kävin aamulla työkkärissä ammatinvalintapsykologilla. Tarkoituksena oli, että saisin sieltä osviittaa mihin alalle soveltuisin parhaiten ja mikä olisi mielenkiintoista. Aikaisemmin mulle kerrottiin, että siihen on erinäisiä testejä, jotka tuolla käydään läpi, katsotaan tarkemmin koulumenestystä ym. Mitään sellaista ei kuitenkaan tehty. Sain pari nettisivua, joissa voin omatoimisesti käydä tekemässä testejä ja niiden perusteella sitten katsoa mikä ala itelle soveltuu. Aika typerää! Istuin siellä tunnin, vaikka asian olisi voinut hoitaa viidessä minuutissa.
Tarkoituksena on kuitenkin tuleva työ hoitaa kunnialla ja ensi vaikutelman perusteella voisin taloon jäädä pidemmäksikin aikaa. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.
Raskauden kanssa ei ole tullut mitään muutoksia. Maha tietenkin kasvaa. Ja mahdollisesti liikkeitäkin jo tunnettavissa. Alkuväsymyksestä on selvitty ja päivät jaksaa paremmin ilman lepotaukojakin. Vaatteetkaan ei enää ahdista, vaikka tiukkenevat entisestään. Viikkoja on nyt 13+3.
Ainut huolenaihe nyt toistaiseksi on, kuinka asian ilmoitan töihin. Tunnollinen kun olen kertoisin heti, kun sopimus tehdään, mutta siinäkin on riskinsä.
Muutaman tunnin kuluttua (ruokatauko)...
Tosi hyvän keiton tein :P Nam! Nyt on perhe ravittu, lapset leikkii ja isäntä elpaa.
Saatiin neidille melki naapurista hoitopaikka, minkä ajattelin näin sivukylällä olevan mahdotonta. Tällä viikolla pitäs käydä tutustumas hoitajaan ja toivottavasti hoidettaviin :)
Ei mulla varmaan tällä erin muuta ollukaan :DD
No vähän tylsä toi työkkärijuttu, samoja sivuja sitä olis kattellu varmaan muutenkin.. :p
VastaaPoistaTyökkärikäynnit on omalla osalla olleet aina niin turhia.. ne vaa kysyy jotain, näpyttää konetta 10min, kysyy toisen kerran, näpyttää taas ja sit lyö jonku lapun käteen ja käskee tulla taas seuraavalla kerralla. Typerää :D
VastaaPoistaMä niin toivon, ettei sen puljun palveluita tarvi enää käyttää. Kaiken lisäksi se nyt hidastaa mun töiden alkua (työmaa saa musta palkkatukea). Pisteet ropisoo.. :(
PoistaHaluan vain sanoa, että kyllä sun tekstit hyvin näkyy ainakin minun koneellani! :-D Ihanaa päivää sinulle toivotteleepi tätis vuonon rannalta! ^_^
VastaaPoistaHyvä, että näkyy! :) Hyviä öitä tällä erää :)
Poista