Heipä hei, pitkästä aikaa!
Aika on juossut oikein urakalla, ja paljon on tähän väliin mahtunut. Viimeksi kuulumisissa oltiin vielä raskaana ja viikkoja oli 33+4. Tällä hetkellä potra poika on kolmekuinen. <3 Koitan nyt vähän muistella loppu raskautta ja synnytystä ja arkea sen jälkeen.
Raskauden kanssa ei ollut ongelmia koko loppu aikana. Olin itse vaan kovin turhautunut isoon vatsaan ja sen tuomiin vaikeuksiin liikkumisen kanssa. Ei peuhattu esikoisen kanssa, ei kumarreltu, puuskutettiin vain pienestäkin liikkeestä. Ei ole yhtään ikävä sitä aikaa.
Poika syntyi 14.11. viikoilla 40+6. Olin valmistautunut jo yliaikaisuuteen, koska esikoinen syntyi 42+0, mutta ihana positiivinen yllätys, ettei tarvinnut tätä kuitenkaan niin kauaa odotella.
13.11. jo nousin väärällä jalalla. Kaikki hermostutti, mikään ei oikein onnistunut ja huono onni seurasi koko päivän. Kaupassa sain levitettyä kaakaojauhot pitkin kassalinjaa. Myyjä tykkäs. Kaupasta pihalle tullessa huomasin, et auton rengas on tyhjä. Nice. Varovasti ajelin lähimmälle huoltsikalle, missä yritin täyttää renkaan. Meillä on autos jotkut ylileviät vanteet, niin olihan se rengas ny liukunu sit paikoiltaan enkä saanu ilmaa pysymään niissä. Auto jäi sit sinne. Isäntä hermona ja mua alko supistamaan. Kello heitteli jo iltakymmentä, kun isännälle ilmoitin et varmasti tulee lähtö yöllä, et käytkö vaihtamassa sen renkaan. Ilta meni ja maate mentiin. Yöllä heräsin kahen mais kipeisiin supistuksiin joiden väli oli joku 10 min. Siinä pari tuntia valvoin ja oottelin et tiheentyykö. Kolmen mais herättelin isännän, et lähekkö vaihtaa sen renkaan, pian lähetään. Kiirus ei onneks vielä ollu. Pari tuntia siitä, oltiin neiti herätetty ja matkalla hoitopaikan kautta sairaalaan. Supistuksia tuli jo kolmen minuutin välein ja aloin olla entistä kipeämpi.
Sairaalaan päästiin ja käyrällä olon jälkeen pääsin puoleksi tunniksi ammeeseen lilluttelemaan. Ihana on kokemuksena, suosittelen. Mun oloa se ite vedes olo ei helpottanu, mut kun kuumaa vettä suihkutti selkään niin se lievensi aavistuksen kipua. Puoli tuntia pystyin siellä olemaan, sitten alko kipu käymään sietämättömäksi. Saliin pääsin ja olin seitsemän senttiä auki.
Meni vielä jonkun aikaa ennen kuin sain lääkitystä. Olin jo todella kipeä. Ilokaasun voimin sinnittelin siihen saakka kun spinaalia ruvettiin laittamaan. Puudutuksen laittoi joku amatööri. Isäntä sanoi että neuloja meni ainakin viisi ja pistojälkiä tuntui jälkeen päin selässä olevan seitsemän. Lisänä jäätävä mustelma. Pisto(je)n aikana olin jo niin kipeä, että hengitin pelkästään sitä ilokaasua. Sain varmasti jonkun liika annostuksen, koska tuntui kuin olisin pyörtynyt hetkeksi ja silti ollut hereillä. Tuntu et silmät olis menny ympäri ja koko kroppa turtu. Mieli johdatti mut aivan sekavaan tilaan ja pelkäsin, että jäänkö sinne. Sitä on vaikea selittää, mutta muistan vieläkin elävästi mitä sillon ajattelin, näin ja tunsin. Aivan kuin se olisi ollut se todellinen maailma ja siihen mennessä olisin elänyt vain unessa. Niin kuin en oikeasti olisikaan synnyttämässä, niin kuin ei olisi neitiäkään ja isäntää olemassa. Pelkkä tietoisuus siitä että ne voisivat olla. Taustalla kuului radion ja kätilön ääni, mutta en pystynyt liikkumaan. Itkin ja olin paniikissa. Pian kuitenkin havahduin kun kätilö mua ravisteli ja sanoi ettei mitään hätää. Herättyäni taisin sanoa jotain et oonko oikeesti tää ja kun sen sain ääneen sanottua, niin kuulostihan se todella typerältä. Miksen olisi? Se meni sillä ja puudutuskin rupes vaikuttamaan. Olo virkisty kummasti. Pieni trauma tais kuitenkin jäädä. Tuskin haluan enää ilokaasua vedellä.
Ei menny kauaa ku ruvettiin ponnistamaan. Aikani siinä kuitenkin yritettyäni mitään tapahtumatta kutsuttiin lääkäri paikalle tarkistamaan tilanne. Kävi ilmi, että tarjontavirheellä taas oltais tulossa. Toisin sanoen kasvot on ylöspäin ja ahdasta päästä ulos (samoin kuin siskollansa). Siinä vielä puudutuksen vaikuttaessa, otettiin säkkituoli sängylle. Sitä vasten hetken nojailin ja ponnistelin, jos vaikka vauva kääntyisi. Kivut alkoi taas tuntumaan, sain uuden annostuksen puudutusta (eri puuduttajalta, thank god) ja sitten pian sain ite ponnisteltua vauvan pihalle. Aikaa meni vain 26 minuuttia ja olin ite täysisjärjis kokoajan mukana. Sanon vain 26 minuuttia, koska esikoisen kanssa ponnistelin yli kaksi tuntia ja lopuksi kuitenkin imukuppi otettiin apuun.
Ihana poikalapsonen pääsi maailmaan ja oli 3940g ja 51cm.
Aika laitoksella tuntui ikuisuudelta. Jouduttiin olemaan vielä yksi ylimääräinen päivä, koska pojalla oli vähän keltaisuutta. Kaikki kuitenkin loppu viimein hyvin niin kuin on edelleen.
Poika on mitä rauhallisin, itkee kun on nälkä tai väsy, nukkuu öisin 7-9 tuntia putkeen. Kovasti jo höpöttelee ja kääntyikin jo kerran. Aika voisi pysähtyä. Vauvasta ole pian tietoakaan.
Arki rullaa muutenkin hyvin. Isosiskon uhma alkaa olla laantumaisillaan (?!?!). Isäntäkin sai töitä, mutta muutto on silti edessä. Rehellisesti sanottuna, en malta oottaa, et päästään hetkeksi vuokralle. Ei tarvi olla autosta riippuvainen, pääsee suihkuun kun haluaa (pesuhuone ollu remontis jo ennen pojan syntymää ja edelleen vesiputkia vailla, pihasauna kovas käytös), voi vaunutella asioille, ei tarvi huolehtia kaikesta, tulee lämmintä vettä, näkee ihmisiä, saa rahaa säästöön. Toki oma rauha katoaa, mutta on täs ny eristyksis oltukin! Isäntä ei näe asiaa niin ku mä, mut asia on ny väistämätön pakko.
Toivottavasti lukijat vielä löydätte tänne, pienestä paussista huolimatta! :)
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
tiistai 24. syyskuuta 2013
Time flies
33+4, tarkistin neuvolakortista, vaikka eilen kävin neuvolassa. :O Eipä muuten pysy perässä, onneks on neuvola joka huolehtii. Mut jopa on viikkoja kertyny. Marraskuu lähestyy uhkaavasti ja sille ei mitään voi. :) Tulis vaan jo. Rupee vauvakuume kummasti loppua kohti kasvamaan, vaikka pelkäsin jo sen jäävän kokonaan. Kummasti sitä on ruvennut vauvan tuoksua ikävöimään. Se sai alkunsa varmaan, kun rupes vauvan vaatteita pesemään ja laittamaan kaappiin. On ne niiin pieniä <3 Alkaa käydä jo malttamattomaksi.
Anteeksi pitkä kirjoitus taukoni. Mulla ei vaan kertakaikkiaan oo ollu mitään asiaa. Vaikka on jotain häppeninkiäkin ollu, nii ei oo huvittanu juuri kirjoitella. Jos nyt korjais vähän asiaa. En tiedä edes mistä viimeksi kirjoittelin, saati että koska, mut koitetaan jostain aloittaa.
Neuvolassa kaikki on ollut hyvin. Veriarvot vaan on heikot, mut nekin kohentunut rautalisän myötä. Paino on ruvennu nousemaan uhkaavasti, mut siitäkin saa syyttää vain itseänsä. Mä leivon ja syön, kaikkea makeaa tekee kokoajan mieli. Jos nyt vähän hidastais tahtia. Yli 100kg EI tarvi painon mennä. Nyt painetaan sen verran, mitä esikoisen kanssa olin viimeisilläni. Sen piti olla rajana nytkin. Pakosti se paino vielä nousee. :/ Ei voi mitään muutaku aloittaa kovan reenin synnytyksen jälkeen, sillähän se lähtee. :) Liikuntamotivaatio on ainakin katossa.
Kovasti tuntuu hormoonit terrorisoivan mun arkea. Mä oon kuin tuuliviiri rauhaton. Mieli vaihtuu 5 min välein. On välistä tosi raskasta itellekin, saati sit isännälle. Pisteet sille jaksamisesta ja ymmärtämisestä. Lohduttaudutaan sillä, että pian tää on toivottavasti ohi. Vaikka imettäminenkin niitä vielä heittelee, mut toivon mukaan ei näin kamalasti. Jos joku pääsis mun pään sisälle niin pyörtyis varmaan siitä ajatus rumbasta mikä siä on. Ei tiä itkiskö vai nauraisko. Teen molempia! :D Yhtä aikaa. Hävettääkin, mut onneks ei julkisia kohtauksia vielä ole tullut.
Syksykin on saapunu. Sen huomas kun hiiret löysi taas uuden kodin meidän seinistä. Ärsyttävää rapinaa ja kopinaa välillä. Ja ne ei ees pelkää enää meidän ääniä vaan röyhkeesti näkyvillä pyörivät. Ällöttävää. Ei hirveesti myrkytellä niitä joten loukkuihin on luotettava. Kissatkin vaan leikkii niillä.
Ihanaa kuitenkin on kaivaa kynttilät esiin ja niitä poltella villasukat jalassa. Lisäksi ilma on ihanan raikasta. Mä tarkenen melkein t-paidalla vieläkin oman patterin vuoksi. Olo on kummiski freesimpi kesään verrattuna.
Mä siirryn nyt aamupäivän kohokohtaan, eli emmerdaleen (jäin koukkuun kun esikoisen aikana jäin äitiyslomalla). Kahvi ja tv auki. Muksaa päivää muille teille!
Anteeksi pitkä kirjoitus taukoni. Mulla ei vaan kertakaikkiaan oo ollu mitään asiaa. Vaikka on jotain häppeninkiäkin ollu, nii ei oo huvittanu juuri kirjoitella. Jos nyt korjais vähän asiaa. En tiedä edes mistä viimeksi kirjoittelin, saati että koska, mut koitetaan jostain aloittaa.
Neuvolassa kaikki on ollut hyvin. Veriarvot vaan on heikot, mut nekin kohentunut rautalisän myötä. Paino on ruvennu nousemaan uhkaavasti, mut siitäkin saa syyttää vain itseänsä. Mä leivon ja syön, kaikkea makeaa tekee kokoajan mieli. Jos nyt vähän hidastais tahtia. Yli 100kg EI tarvi painon mennä. Nyt painetaan sen verran, mitä esikoisen kanssa olin viimeisilläni. Sen piti olla rajana nytkin. Pakosti se paino vielä nousee. :/ Ei voi mitään muutaku aloittaa kovan reenin synnytyksen jälkeen, sillähän se lähtee. :) Liikuntamotivaatio on ainakin katossa.
Kovasti tuntuu hormoonit terrorisoivan mun arkea. Mä oon kuin tuuliviiri rauhaton. Mieli vaihtuu 5 min välein. On välistä tosi raskasta itellekin, saati sit isännälle. Pisteet sille jaksamisesta ja ymmärtämisestä. Lohduttaudutaan sillä, että pian tää on toivottavasti ohi. Vaikka imettäminenkin niitä vielä heittelee, mut toivon mukaan ei näin kamalasti. Jos joku pääsis mun pään sisälle niin pyörtyis varmaan siitä ajatus rumbasta mikä siä on. Ei tiä itkiskö vai nauraisko. Teen molempia! :D Yhtä aikaa. Hävettääkin, mut onneks ei julkisia kohtauksia vielä ole tullut.
Syksykin on saapunu. Sen huomas kun hiiret löysi taas uuden kodin meidän seinistä. Ärsyttävää rapinaa ja kopinaa välillä. Ja ne ei ees pelkää enää meidän ääniä vaan röyhkeesti näkyvillä pyörivät. Ällöttävää. Ei hirveesti myrkytellä niitä joten loukkuihin on luotettava. Kissatkin vaan leikkii niillä.
Ihanaa kuitenkin on kaivaa kynttilät esiin ja niitä poltella villasukat jalassa. Lisäksi ilma on ihanan raikasta. Mä tarkenen melkein t-paidalla vieläkin oman patterin vuoksi. Olo on kummiski freesimpi kesään verrattuna.
Mä siirryn nyt aamupäivän kohokohtaan, eli emmerdaleen (jäin koukkuun kun esikoisen aikana jäin äitiyslomalla). Kahvi ja tv auki. Muksaa päivää muille teille!
torstai 29. elokuuta 2013
30+0
Can you believe? Mä en! Se on pieni hetki, kun kapalon saa syliin. Aivan uskomatonta, kuinka aika on mennyt nopeaa. Ehkä viimeiset viikot rupiaa mateleen, kun rupeaa oikein odottamaan! :)
Tänään aattelin kajota äitiyspakkauksen vaatteisiin ja pestä ne. Ja varooksi vois jo sairaalalaukkuunkin kattoa jotain täytettä. Ei ole kyllä mitään muistikuvaa, mitä sinne pitäisi pakata. Pitää varmaan alkuraskaudessa neuvolasta saatu tietopaketti purkaa ja käydä sitä läpi! :O
Voi vitsi, pian sitä ollaan taas laitoksella synnyttämässä. Luulin, että olisin enempi kauhuissani jo tässä vaiheessa. Edellinen synnytys ei ollut helpoimmasta päästä. 16 tuntia yhteensä, josta 2 tuntia ponnistelin. Lopuksi vielä imukuppi apuun, että neiti saatiin ulos. Kyllä oltiin monta viikkoa kipeänä. Kaikki on kuitenkin kertonut toisen synnytyksen olevan huomattavasti helpompi, joten luotan siihen. Lisäksi aattelin, et jos saisin ammeen synnytykseen mukaan. Tykkään vedessä lillutella ja olisi aivan mielenkiintoista kokeilla, miltä siellä tuntuu synnyttää. Näillä näkymin tämä on viimeinen raskaus, joten uutta mahdollisuutta ei välttämättä tule.
Vointi on pysynyt hyvänä. Edelleenkään selkä ei hirveitä tunnu kestävän. Monesti väärä asentokin laukaisee kipua. Mut ei mitään lääkkeitäkään ole tarvinnut sen takia ottaa! :) Toivottavasti se kestää sitten synnytyksen ja vaiva menisi ohi sen myötä.
Närästys on joka päiväinen riesa. Välillä ei Renniekään auta. Pari päivää sitten söin isännän mamman tekemää hiivaleipää ja appajee kun olin loppu illan ja pitkälle yöhön kipeä. Mikään ei auttanut. Vettä join, mut sit katoin netin ihmeellisestä maailmasta, että se vaan pahentaa oloa. Onneksi kaapissa oli piimää, joka loppu viimein antoi unen tulla. Melkein istuen silti nukuin, varmuuden vuoksi.
Pientä stressiäkin tässä on ollut koko kesä. Ensinnäkin tuo työkuvio ei ollut helpoimmasta päästä. Kyllä pientä ihmistä koeteltiin. Toivottavasti sen osalta kaikki on nyt ohi, vaikka "kirjoilla" vielä talossa olenkin. Lisäksi tuon mukana tullut rahattomuus on kiristänyt hermoja. Edelleenkään ei ole Kelasta tullut päätöstä sairauspäivärahasta. Ei ole ollut helppoa. Kaiken lisäksi meiltä katkaistiin sähkökin päiväksi, mutta se saatiin onneksi samantien hoidettua, kiitos kaupungin.
On tää niin nolo tilanne! Aina oon pärjännyt omillani ja yhtäkkiä sitä on melkein täysin riippuvainen muista. Ite en ainakaan kehtaa pyytää mitään muilta, koska en tunne ansainneeni sitä. Jotakin on tehtävä sen eteen, että jotain voi saada. En mä kotonakaan koskaan pyytäny rahaa, vaan sit siivosin ja tein muita askareita sen verran ja tienasin sillä. Raha on aina ollut jotenkin arka aihe.
Onneksi on kuitenkin lähellä ihmisiä, jotka on lahjoittanut rahaa, ruokaa ja vaatteita, ja lainannut autoa (kun sitäkään ei ole). On pärjätty ja nälkää ei ole nähty. Paljosta on luovuttu, mut pieniä asioita ja ilon hetkiäkin osataan arvostaa taas kummasti. Eiköhän tässä se pohja ole käyty läpi ja nyt ollaan taas matkalla ylöspäin. Ja vaikka rahaa ei ole, kaikki muu on hyvin, kuten pari-, ystävyys-, ja perhesuhteet. Isäntä sanoi et "paskan määrä on aina vakio" ja niinhän se menee.
Kovasti vaan mietityttää kuinka tämä stressi on vaikuttanut masukkiin. Neuvolaa odotellessa, joka jo ensi viikolla onneksi on. Kova sissihän vatsassa asustelee, sen tietää jo liikkeistä, mut silti. Kasvatettu jo hänenkin luonnetta, huhhuh!
Olipas kiva, että sai vähän keventää oloa kirjoittamalla :D Kirjoitellaan taas neuvola käynnin jäljiltä lisää.
Pieni ruoka tauko (kana-ananasfetakastiketta riisin kera ja mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeella :P tuliko nälkä?) ja sitten pitäisi mennä keventämään bonuspojan vaatekaappia. Pienet kasaan ja ens kuun lopulla saan ne laittaa myyntiin. Tiedossa pieni työpäivä. Pääsen myymään omia ja muiden kamoja kirpparipäivänä, joka järjestetään paikkakunnalla. Mukava päästä vähän taas asiakaspalvelijaksi. Toivottavasti oma tavara menisi kaupan, niin sais vähän tienestiä, kun palkkaa ei työstä saa.
Hyvää loppu viikkoa kaikille. Itellä se menee yllättäen kotona suurimmaksi osaksi, mutta pääsen myös lauantaina kannustamaan kaveria ja haistelemaan kumin käryä :D Ei ehkä ykkösvalinta, mut mukava seura ja pieni vapaa aika on aivan tervetullutta.
Tänään aattelin kajota äitiyspakkauksen vaatteisiin ja pestä ne. Ja varooksi vois jo sairaalalaukkuunkin kattoa jotain täytettä. Ei ole kyllä mitään muistikuvaa, mitä sinne pitäisi pakata. Pitää varmaan alkuraskaudessa neuvolasta saatu tietopaketti purkaa ja käydä sitä läpi! :O
Voi vitsi, pian sitä ollaan taas laitoksella synnyttämässä. Luulin, että olisin enempi kauhuissani jo tässä vaiheessa. Edellinen synnytys ei ollut helpoimmasta päästä. 16 tuntia yhteensä, josta 2 tuntia ponnistelin. Lopuksi vielä imukuppi apuun, että neiti saatiin ulos. Kyllä oltiin monta viikkoa kipeänä. Kaikki on kuitenkin kertonut toisen synnytyksen olevan huomattavasti helpompi, joten luotan siihen. Lisäksi aattelin, et jos saisin ammeen synnytykseen mukaan. Tykkään vedessä lillutella ja olisi aivan mielenkiintoista kokeilla, miltä siellä tuntuu synnyttää. Näillä näkymin tämä on viimeinen raskaus, joten uutta mahdollisuutta ei välttämättä tule.
Vointi on pysynyt hyvänä. Edelleenkään selkä ei hirveitä tunnu kestävän. Monesti väärä asentokin laukaisee kipua. Mut ei mitään lääkkeitäkään ole tarvinnut sen takia ottaa! :) Toivottavasti se kestää sitten synnytyksen ja vaiva menisi ohi sen myötä.
Närästys on joka päiväinen riesa. Välillä ei Renniekään auta. Pari päivää sitten söin isännän mamman tekemää hiivaleipää ja appajee kun olin loppu illan ja pitkälle yöhön kipeä. Mikään ei auttanut. Vettä join, mut sit katoin netin ihmeellisestä maailmasta, että se vaan pahentaa oloa. Onneksi kaapissa oli piimää, joka loppu viimein antoi unen tulla. Melkein istuen silti nukuin, varmuuden vuoksi.
Pientä stressiäkin tässä on ollut koko kesä. Ensinnäkin tuo työkuvio ei ollut helpoimmasta päästä. Kyllä pientä ihmistä koeteltiin. Toivottavasti sen osalta kaikki on nyt ohi, vaikka "kirjoilla" vielä talossa olenkin. Lisäksi tuon mukana tullut rahattomuus on kiristänyt hermoja. Edelleenkään ei ole Kelasta tullut päätöstä sairauspäivärahasta. Ei ole ollut helppoa. Kaiken lisäksi meiltä katkaistiin sähkökin päiväksi, mutta se saatiin onneksi samantien hoidettua, kiitos kaupungin.
On tää niin nolo tilanne! Aina oon pärjännyt omillani ja yhtäkkiä sitä on melkein täysin riippuvainen muista. Ite en ainakaan kehtaa pyytää mitään muilta, koska en tunne ansainneeni sitä. Jotakin on tehtävä sen eteen, että jotain voi saada. En mä kotonakaan koskaan pyytäny rahaa, vaan sit siivosin ja tein muita askareita sen verran ja tienasin sillä. Raha on aina ollut jotenkin arka aihe.
Onneksi on kuitenkin lähellä ihmisiä, jotka on lahjoittanut rahaa, ruokaa ja vaatteita, ja lainannut autoa (kun sitäkään ei ole). On pärjätty ja nälkää ei ole nähty. Paljosta on luovuttu, mut pieniä asioita ja ilon hetkiäkin osataan arvostaa taas kummasti. Eiköhän tässä se pohja ole käyty läpi ja nyt ollaan taas matkalla ylöspäin. Ja vaikka rahaa ei ole, kaikki muu on hyvin, kuten pari-, ystävyys-, ja perhesuhteet. Isäntä sanoi et "paskan määrä on aina vakio" ja niinhän se menee.
Kovasti vaan mietityttää kuinka tämä stressi on vaikuttanut masukkiin. Neuvolaa odotellessa, joka jo ensi viikolla onneksi on. Kova sissihän vatsassa asustelee, sen tietää jo liikkeistä, mut silti. Kasvatettu jo hänenkin luonnetta, huhhuh!
Olipas kiva, että sai vähän keventää oloa kirjoittamalla :D Kirjoitellaan taas neuvola käynnin jäljiltä lisää.
Pieni ruoka tauko (kana-ananasfetakastiketta riisin kera ja mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeella :P tuliko nälkä?) ja sitten pitäisi mennä keventämään bonuspojan vaatekaappia. Pienet kasaan ja ens kuun lopulla saan ne laittaa myyntiin. Tiedossa pieni työpäivä. Pääsen myymään omia ja muiden kamoja kirpparipäivänä, joka järjestetään paikkakunnalla. Mukava päästä vähän taas asiakaspalvelijaksi. Toivottavasti oma tavara menisi kaupan, niin sais vähän tienestiä, kun palkkaa ei työstä saa.
Hyvää loppu viikkoa kaikille. Itellä se menee yllättäen kotona suurimmaksi osaksi, mutta pääsen myös lauantaina kannustamaan kaveria ja haistelemaan kumin käryä :D Ei ehkä ykkösvalinta, mut mukava seura ja pieni vapaa aika on aivan tervetullutta.
tiistai 13. elokuuta 2013
Kuinkas kävikään
Aloitetaan taas vuodatuksella :D
Olin oikeassa ja sanomista tuli saikkulapustani. Ei kelvannutkaan kotipaikkakunnan lääkärin lappu, vaan olisi pitänyt omalle työterveyslääkärille mennä. Naurettavaa! Tätä mieltä oli siis vain työnantaja ja kuulemma LIITTO tätä vaatii. Yeah right! Siinä meni alku viikko sitten selvitellessä liitolta ja työterveysasemalta, että kuka on oikeassa. Itsestään selvyys, lääkäri ku lääkäri, saikkulappu kelpaa, jopa se neuvolan terveydenhoitajan tekemä. Että pistää niin vihaksi tuollainen simputus. Työterveydenhoitaja on astunut työnantajan puolella, mutta kun sai lääkäriltä lausunnon saikkulapun "aitoudesta" niin rupesi sekin kummasti selittelemään tilannetta ja pahoittelemaan, että tälläinen konflikti on työnantajan ja minun välille syntynyt. Eikö tuo henkinenkin hyvinvointi kuulu työterveyteen, sitä ei ainakaa mun kohdalla puida. Luottamus katosi kyllä sitäkin taloa kohtaan, ja sinne olisi torstaina mentävä lääkärintarkastukseen. HUOH!!
No ei tämä jäänyt kuitenkaan viikon ainoaksi sattumaksi. Kävin uuden saikkulappuni kanssa Kelassa, koska hakemuksen olen jo tehnyt sairaspäivärahaa varten, enää vain kiikutan lappuja sinne. Selvisi kuitenkin, että työnantaja ei ole hakenut musta siltä ajalta tukea, kun he maksavat palkkani ja Kela ei maksa ennemmin mulle ennenkun työmaa hakee musta itelleen tuet! Eli mä oon tuloton siihen asti. Ja sitten tulee kaikki käsittelyajat, eka työnantajalle, sitten mulle, eli rahaa voi tulla ehkä syyskuussa. Mitä liitto teki asialle, se soitti työnantajalle, että käyppä siellä kelassa. Ei mitään reagointia, ei hälytyskellot soinut.
Alko kyllä ny uudestaan ottamaan niin päähän tämä tilanne. Torstain lääkäriaika kun on ohi niin loppuu varmaan ressaaminenkin! Katotaan...
Parempaan aiheeseen.. (Kaurakeksi ja maitolasi seuraksi kohentamaan oloa :DD)
Viikko sitten oli sokerirasitus. Oli sekin kokemus, toiv. viimeinen! Edellisenä päivänä kestitsin vanhoja ystäviä ja nyyttärimeiningeillä mentiin. Jäihän siitä kaikkea naposteltavaa illaksi, mutta ei kuitenkaan houkuttanut mässäilemään. Ei tuo syömättä olo ollu se pahin, vaikka niin ajattelin.
Aamulla kiiressä, kun vein lapsen hoitoon ja lähin siinä toivossa kohti tk:ta, että kerkiän vielä kauppaan. Menihän se kello sen verran nopiaa, että ristikot jäi ostamatta. Kaiken lisäksi kirjakin jäi kotia. Ei siis mitään tekemistä mukana. Onneksi puhelin kuitenkin joukossa ja netissä sitä sit istuttiin pari tuntia. Sain ystävän hääblogin luettua loppuun, alusta kun se piti aloittaa :P <3 Aika äkkiä se aika sitten meni.
Ite rasitus oli aika rankka, ainakin eka tunti. Se litku mitä piti pari kupillista juoda, oli kamalinta mitä suuhuni oon laittanu. Oikein äklö-öklö makiaa. Viimeinen kulaus piti kahteen kertaan nielaista. YÄK!! Perään ei saanut edes vettä juoda, puhdistaa vain suu, niin jäihän se maku suuhun loppu ajaksi. Sit tuli huono olokin. Ei kävellä varmaan olisi pystyny, sen verran huippas, mut meni sekin olo vähitellen ohi. Kamalaa! Onneksi ohi!
Tulokset sai heti seuraavana päivänä, kun olin neuvolalääkäris ja normaalia näytti! Jes! Kuten kaikki muutkin terkkarin ja lääkärin tarkistamat jutut. Valkuaisaineet vähän heitti, mut ei hälyttävästi.
En siä viittiny hirveesti avautua noista työkokemuksista, kun oma terkkari oli lomalla. Ne saa oottaa sit ens kertaan.
Isäntä on ollut pari viikkoa paljon poissa eli pääsääntösesti oon yksin lapsen kans kotona. Yleensä vielä ilman autoa ja keskustaan on kuitenkin sen 8km matkaa, niin kyllä aika eristyksis ollaan. Aika rankkaa on ollut, mutta päivä kerrallaan mennään. Neitonenkin alkaa jo kaivata seuraa, ettei yksin leikit hirveesti kiinnosta. On meille omat jutut muodostunutkin. Kolme päivää viikossa hän on hoidossa, että saa vähän ikäistään seuraa ja minäkin omaa aikaa. Kyllä sitä vaan aikuista seuraa kummasti kaipaa.
Aattelin aina, et pottahommat alotetaan yhdessä isännän kans, et on sit kaks siinä siivoamassa huteja. Päätin kuitenkin perjantaina kattoa, et kuinka homma alkaa neidiltä sujua ja heti aamusta jätin vaipan pois. Potta meillä on ollut kuvioissa jo monta kuukautta, mut ei siitä oo rutiinia tehty. Silloin tällöin käyty, mut ei painostettu. Mut tarkoitus on kuitenkin selvinnyt tytölle.
Hyvinhän se lähti. Koko viikonloppu harjoiteltiin ja kakatkin jo saatiin pottaan. JES! Eilen ei tullut hutejakaan vaan omatoimisesti jo käytiin, muistuttamatta, potalla. Hyvä tyttö! (sanoo neitikin ja taputtaa käsiä ku pissa tulee pottaan) Tänään mentiin hoitoonkin ilman vaippaa, katotaan kuinka siellä onnistutaan. Toiv tämä nyt jatkuu näin hyvin, niin vaippaa ei tarvitsisi, kuin unilla ja matkoilla. Helpottaa kummasti arkea, kun on yksi vaippaikäinen kerrallaan. Onhan tässä vielä aikaa harjoitella. La:han on kuitenkin vielä muutama kuukausi. Neiti on kuitenkin alle kaks vuotias (1v10kk), ettei ny niin kiirus oo, sen puolesta.
Musta tuntuu, et synnytys tulee alkamaan aikasemmin kuin edellisessä raskaudessa. Yli ei kyllä hirveästi mennä, jos ollenkaan. En tiä voiko niin aatella, mut sellanen fiilis on. Alkaa olla niin aktiivista tuo masassa liikkuminen, et pysyis ny kuitenkin sen pari kuukautta vielä sisällä. Potkut on valtavia. Sängyssä ollessa isäntäkin huomaa, kun koko peti heiluu potkujen mukana. Kivuliaita ne ei oo, mut välillä hyvinkin epämiellyttäviä. Hyvä ettei varpaat ja sormet erotu nahas :D Ei muistaakseni näin kovasti itestä ilmoiteltu esikoisen aikana.
Närästys on välillä kamala, eikä Rennietkään auta. Ruisleipä on pahin aiheuttaja. Ei tarvitte kuin ajatella sen syömistä niin kurkun päähän nousee pala. Hyvin on pureskeltava ruoka kuin ruoka, palatkin aiheuttaa jo karheutta kurkussa. Istuminen ei onnistu närästäessä, vaan on oltava puoli makuulla tai seistä, juotava paljon siinä toivossa, että se auttais. Minkähänlainen hiuspehko vauvalla vaan onkaan? Eikö tää siihen viittaa. :D
Supistuksia esiintyy myös, jopa maatessa ja maha kramppaa. Kohdunsuulla ei kuitenkaan lääkärin mukaan ollut ongelmia, joten kai tää normaaliin lukeutuu.
Seuraava neuvola onkin ens kuun alussa. Syyskuussa! Syksy jo, ounou! Kesä meni, eikä mitään tullu tehtyä. Kumma!
Tässä taas viikon kuulumiset. :)
Kiitos lukijoille!
Olin oikeassa ja sanomista tuli saikkulapustani. Ei kelvannutkaan kotipaikkakunnan lääkärin lappu, vaan olisi pitänyt omalle työterveyslääkärille mennä. Naurettavaa! Tätä mieltä oli siis vain työnantaja ja kuulemma LIITTO tätä vaatii. Yeah right! Siinä meni alku viikko sitten selvitellessä liitolta ja työterveysasemalta, että kuka on oikeassa. Itsestään selvyys, lääkäri ku lääkäri, saikkulappu kelpaa, jopa se neuvolan terveydenhoitajan tekemä. Että pistää niin vihaksi tuollainen simputus. Työterveydenhoitaja on astunut työnantajan puolella, mutta kun sai lääkäriltä lausunnon saikkulapun "aitoudesta" niin rupesi sekin kummasti selittelemään tilannetta ja pahoittelemaan, että tälläinen konflikti on työnantajan ja minun välille syntynyt. Eikö tuo henkinenkin hyvinvointi kuulu työterveyteen, sitä ei ainakaa mun kohdalla puida. Luottamus katosi kyllä sitäkin taloa kohtaan, ja sinne olisi torstaina mentävä lääkärintarkastukseen. HUOH!!
No ei tämä jäänyt kuitenkaan viikon ainoaksi sattumaksi. Kävin uuden saikkulappuni kanssa Kelassa, koska hakemuksen olen jo tehnyt sairaspäivärahaa varten, enää vain kiikutan lappuja sinne. Selvisi kuitenkin, että työnantaja ei ole hakenut musta siltä ajalta tukea, kun he maksavat palkkani ja Kela ei maksa ennemmin mulle ennenkun työmaa hakee musta itelleen tuet! Eli mä oon tuloton siihen asti. Ja sitten tulee kaikki käsittelyajat, eka työnantajalle, sitten mulle, eli rahaa voi tulla ehkä syyskuussa. Mitä liitto teki asialle, se soitti työnantajalle, että käyppä siellä kelassa. Ei mitään reagointia, ei hälytyskellot soinut.
Alko kyllä ny uudestaan ottamaan niin päähän tämä tilanne. Torstain lääkäriaika kun on ohi niin loppuu varmaan ressaaminenkin! Katotaan...
Parempaan aiheeseen.. (Kaurakeksi ja maitolasi seuraksi kohentamaan oloa :DD)
Viikko sitten oli sokerirasitus. Oli sekin kokemus, toiv. viimeinen! Edellisenä päivänä kestitsin vanhoja ystäviä ja nyyttärimeiningeillä mentiin. Jäihän siitä kaikkea naposteltavaa illaksi, mutta ei kuitenkaan houkuttanut mässäilemään. Ei tuo syömättä olo ollu se pahin, vaikka niin ajattelin.
Aamulla kiiressä, kun vein lapsen hoitoon ja lähin siinä toivossa kohti tk:ta, että kerkiän vielä kauppaan. Menihän se kello sen verran nopiaa, että ristikot jäi ostamatta. Kaiken lisäksi kirjakin jäi kotia. Ei siis mitään tekemistä mukana. Onneksi puhelin kuitenkin joukossa ja netissä sitä sit istuttiin pari tuntia. Sain ystävän hääblogin luettua loppuun, alusta kun se piti aloittaa :P <3 Aika äkkiä se aika sitten meni.
Ite rasitus oli aika rankka, ainakin eka tunti. Se litku mitä piti pari kupillista juoda, oli kamalinta mitä suuhuni oon laittanu. Oikein äklö-öklö makiaa. Viimeinen kulaus piti kahteen kertaan nielaista. YÄK!! Perään ei saanut edes vettä juoda, puhdistaa vain suu, niin jäihän se maku suuhun loppu ajaksi. Sit tuli huono olokin. Ei kävellä varmaan olisi pystyny, sen verran huippas, mut meni sekin olo vähitellen ohi. Kamalaa! Onneksi ohi!
Tulokset sai heti seuraavana päivänä, kun olin neuvolalääkäris ja normaalia näytti! Jes! Kuten kaikki muutkin terkkarin ja lääkärin tarkistamat jutut. Valkuaisaineet vähän heitti, mut ei hälyttävästi.
En siä viittiny hirveesti avautua noista työkokemuksista, kun oma terkkari oli lomalla. Ne saa oottaa sit ens kertaan.
Isäntä on ollut pari viikkoa paljon poissa eli pääsääntösesti oon yksin lapsen kans kotona. Yleensä vielä ilman autoa ja keskustaan on kuitenkin sen 8km matkaa, niin kyllä aika eristyksis ollaan. Aika rankkaa on ollut, mutta päivä kerrallaan mennään. Neitonenkin alkaa jo kaivata seuraa, ettei yksin leikit hirveesti kiinnosta. On meille omat jutut muodostunutkin. Kolme päivää viikossa hän on hoidossa, että saa vähän ikäistään seuraa ja minäkin omaa aikaa. Kyllä sitä vaan aikuista seuraa kummasti kaipaa.
Aattelin aina, et pottahommat alotetaan yhdessä isännän kans, et on sit kaks siinä siivoamassa huteja. Päätin kuitenkin perjantaina kattoa, et kuinka homma alkaa neidiltä sujua ja heti aamusta jätin vaipan pois. Potta meillä on ollut kuvioissa jo monta kuukautta, mut ei siitä oo rutiinia tehty. Silloin tällöin käyty, mut ei painostettu. Mut tarkoitus on kuitenkin selvinnyt tytölle.
Hyvinhän se lähti. Koko viikonloppu harjoiteltiin ja kakatkin jo saatiin pottaan. JES! Eilen ei tullut hutejakaan vaan omatoimisesti jo käytiin, muistuttamatta, potalla. Hyvä tyttö! (sanoo neitikin ja taputtaa käsiä ku pissa tulee pottaan) Tänään mentiin hoitoonkin ilman vaippaa, katotaan kuinka siellä onnistutaan. Toiv tämä nyt jatkuu näin hyvin, niin vaippaa ei tarvitsisi, kuin unilla ja matkoilla. Helpottaa kummasti arkea, kun on yksi vaippaikäinen kerrallaan. Onhan tässä vielä aikaa harjoitella. La:han on kuitenkin vielä muutama kuukausi. Neiti on kuitenkin alle kaks vuotias (1v10kk), ettei ny niin kiirus oo, sen puolesta.
Musta tuntuu, et synnytys tulee alkamaan aikasemmin kuin edellisessä raskaudessa. Yli ei kyllä hirveästi mennä, jos ollenkaan. En tiä voiko niin aatella, mut sellanen fiilis on. Alkaa olla niin aktiivista tuo masassa liikkuminen, et pysyis ny kuitenkin sen pari kuukautta vielä sisällä. Potkut on valtavia. Sängyssä ollessa isäntäkin huomaa, kun koko peti heiluu potkujen mukana. Kivuliaita ne ei oo, mut välillä hyvinkin epämiellyttäviä. Hyvä ettei varpaat ja sormet erotu nahas :D Ei muistaakseni näin kovasti itestä ilmoiteltu esikoisen aikana.
Närästys on välillä kamala, eikä Rennietkään auta. Ruisleipä on pahin aiheuttaja. Ei tarvitte kuin ajatella sen syömistä niin kurkun päähän nousee pala. Hyvin on pureskeltava ruoka kuin ruoka, palatkin aiheuttaa jo karheutta kurkussa. Istuminen ei onnistu närästäessä, vaan on oltava puoli makuulla tai seistä, juotava paljon siinä toivossa, että se auttais. Minkähänlainen hiuspehko vauvalla vaan onkaan? Eikö tää siihen viittaa. :D
Supistuksia esiintyy myös, jopa maatessa ja maha kramppaa. Kohdunsuulla ei kuitenkaan lääkärin mukaan ollut ongelmia, joten kai tää normaaliin lukeutuu.
Seuraava neuvola onkin ens kuun alussa. Syyskuussa! Syksy jo, ounou! Kesä meni, eikä mitään tullu tehtyä. Kumma!
Tässä taas viikon kuulumiset. :)
Kiitos lukijoille!
perjantai 2. elokuuta 2013
Pallona luoksesi pompin
Se tais ollakin kumipallona...
No minä en paljo pompi, vaikka pallo alan jo olla. Viikkoja on sen 24-25 ja mahaa on. Tielläkin jo. Kuinka isoksi tässä vielä vaan kasvetaan. :O Mielelläni kyllä tuota mahaa kuljetan, saa luvalla olla iso! :DD ja hyvällä syyllä.
Sairasloma lähenee loppuaan. Maanantaina on viimeinen päivä, mutta ei se siihen jää. Selkä kestää kotihommat, kun niitä pitkin päivää tekee, mut jos vedän sellasen parin kolmen tunnin siivous- ja pyykkäyssession putkeen niin sieltä se kipukin tulee. Eli ei siis mitään asiaa enää töihin. Kävelylläkään ei hirveesti käydä. Pääsen postilaatikolle ja takasi tullessakin jo vähän vihloo. Pyöräily sen sijaan olis mun juttu, mut vatsassa ei tunnuta siitä tykkäävän. Neidin hoitomatkat saan onneksi poljettua (autoja kun ei ole kuin yksi).
Töissä mulle sanottiin, kun palasin ekalta sairaslomalta töihin, että tästä lähtien sitten asioit työterveyslääkärillä vain tällä paikkakunnalla. Mitkään neuvolan sairaslomalaputkaan ei kelpaa. :O Hyvä, etten suu auki jäänyt seisomaan. Naureskelin kuitenkin mielessäni, et tyhmänäkö mua pidät. Tuo työpäivä jäi kuitenkin ainoaksi. Kävin heti työpäivän jälkeen kyseisellä työterveyslääkärillä, joka siellä jo sanoi, että viereisillä paikkakunnilla olevat työterveydet ovat samaa konsernia, joten ei ole väliä missä käyn.
Nyt torstaina varailin maanantaille uutta aikaa. Ensin soitin kuitenkin työmaan paikkakunnalla sijaitsevaan työterveyteen, että sopiiko että varaan ajan omalta paikkakunnalta. Kaksi eri ihmistä sanoivat, että kyllä se onnistuu, ja samaa sanoivat omallakin paikkakunnalla. Mutta katotaan vaan niin työpaikalla naristaan ja hyvä jos ei "hylätä" mun sairaslomaa, kun oikea ihminen ei ole sitä minulle kirjoittanut. AARRGGG!!
Viimeisetkin halut palata kyseiseen työpaikkaan meni keskiviikkona. Työmaa maksoi vain osan sairaslomanpalkkani, koska olin ollut niin vähän aikaa töissä. Sovittiin, että he ilmoittavat Kelaan lopulta ajalta tulevat maksut. Toisin kävi! Keskiviikkona olisi pitänyt tulla rahaa. Sen sijaan sain postissa kirjeen työpaikalta, missä oli palkkakuitti viimeiseltä kaudelta, jonka he maksavat, ja ohessa lappu, jossa kerrottiin että lopulta ajalta minun on itse haettava kelalta rahaa. Silkkaa vittuilua! Mä olisin hyvissä ajoin kerinnyt kelalta jo hakemaan sairauspäivärahaa ja saanut päätöksenkin jo siitä, jos vain olisivat heti ilmoittaneet että minun on se hoidettava! Naurettavaa! Palkkakuitti, jonka lähettivät, oli maksettu kuitenkin jo kaksi viikkoa sitten ja nyt vasta sen lähettivät. Silloin kun olin vielä töissä, laitettiin kyllä turhimmistakin asioista tekstiviestejä aina iltaisin, mutta tuollanen tärkeä asia laitetaan postissa. Että kun kiehuu ja ei kyllä lämpimiä ajatuksia heru enää sinne firmaan. Ja puskaradio soi!!
No se siitä. Ei tarvi enää siä talos asioida. Laitan saikkulapun sähköpostilla menemään ja omat kamppeenikin oon sieltä ottanut jo joukkoon. Jos jotakin jäi, saa jäädä.
Jos vaihtais aihetta oleelliseen :D
Mulle on tullu outo himo. Enkä tiedä, et mistä se yhtäkkiä putkahti mielihaluihin. Mä nimittäin haluaisin syödä hiekkaa! :DDD :OO Tai multaa. Varsinkin kun niitä käsittelee ja ku se on märkää niin ai että ku sais suuhunsa vähän laittaa! Ei oo tarvinnu kuitenkaan maistella. Siinä samalla haistellu kun lasten kans on hiekkalaatikolla. En siis mitenkään impannu, vaan leviäähän se haju kun sitä siinä käsittelee xD Lapsena muistan maistaneeni hiekkaa, mut en sitä oo syöny. Sieltäkö lie juontaa juurensa. Who knows?
Tiistaiksi varailin sokerirasituksen. Kuinkahan sitä osaa olla syömättä? Aamu on se pahin. Oon oikeestaan nykyään iltaisin unohtanu syödä. Ei oo maistunutkaan. Juomatta olo on varmaan kans kova paikka. Kahella lasillisella pitäs pärjätä. Niin ja se yö ilman rennietä. O-ou.
Toivottavasti se aika siellä odotellessa menis nopiaa. Ristikoita pitää varmaan hakia ja jos harlekiinin ottais kaveriksi. :P Onneks puhelimellakin pääse nettiin niin voi sitä pläräillä. Eikö se siis mee. Enkä ees aattele, et jotain häikkää vois sokeris olla. Parempi kai niin, muuten pelkää et pahinhan sieltä tulee. :P
Keskiviikkona on sit vihdoin ja viimein se eka lääkärineuvola. Onhan sitä jo odotettu, tai oon luullu et se on paljon aikasemmin. En siis mitenkään oo lääkäriä kaivannut. Seuraavan kerran sit postailen niissä kuultuja juttuja.
Vielä lopuksi kerrottakoon, että kovin aktiivinen kaveri vatsassa elelee. Jatkusti siä nyrkkeillään, päivisin onneksi. Toivottavasti se rytmi jatkuu myös synnytyksen jälkeen.
No minä en paljo pompi, vaikka pallo alan jo olla. Viikkoja on sen 24-25 ja mahaa on. Tielläkin jo. Kuinka isoksi tässä vielä vaan kasvetaan. :O Mielelläni kyllä tuota mahaa kuljetan, saa luvalla olla iso! :DD ja hyvällä syyllä.
Sairasloma lähenee loppuaan. Maanantaina on viimeinen päivä, mutta ei se siihen jää. Selkä kestää kotihommat, kun niitä pitkin päivää tekee, mut jos vedän sellasen parin kolmen tunnin siivous- ja pyykkäyssession putkeen niin sieltä se kipukin tulee. Eli ei siis mitään asiaa enää töihin. Kävelylläkään ei hirveesti käydä. Pääsen postilaatikolle ja takasi tullessakin jo vähän vihloo. Pyöräily sen sijaan olis mun juttu, mut vatsassa ei tunnuta siitä tykkäävän. Neidin hoitomatkat saan onneksi poljettua (autoja kun ei ole kuin yksi).
Töissä mulle sanottiin, kun palasin ekalta sairaslomalta töihin, että tästä lähtien sitten asioit työterveyslääkärillä vain tällä paikkakunnalla. Mitkään neuvolan sairaslomalaputkaan ei kelpaa. :O Hyvä, etten suu auki jäänyt seisomaan. Naureskelin kuitenkin mielessäni, et tyhmänäkö mua pidät. Tuo työpäivä jäi kuitenkin ainoaksi. Kävin heti työpäivän jälkeen kyseisellä työterveyslääkärillä, joka siellä jo sanoi, että viereisillä paikkakunnilla olevat työterveydet ovat samaa konsernia, joten ei ole väliä missä käyn.
Nyt torstaina varailin maanantaille uutta aikaa. Ensin soitin kuitenkin työmaan paikkakunnalla sijaitsevaan työterveyteen, että sopiiko että varaan ajan omalta paikkakunnalta. Kaksi eri ihmistä sanoivat, että kyllä se onnistuu, ja samaa sanoivat omallakin paikkakunnalla. Mutta katotaan vaan niin työpaikalla naristaan ja hyvä jos ei "hylätä" mun sairaslomaa, kun oikea ihminen ei ole sitä minulle kirjoittanut. AARRGGG!!
Viimeisetkin halut palata kyseiseen työpaikkaan meni keskiviikkona. Työmaa maksoi vain osan sairaslomanpalkkani, koska olin ollut niin vähän aikaa töissä. Sovittiin, että he ilmoittavat Kelaan lopulta ajalta tulevat maksut. Toisin kävi! Keskiviikkona olisi pitänyt tulla rahaa. Sen sijaan sain postissa kirjeen työpaikalta, missä oli palkkakuitti viimeiseltä kaudelta, jonka he maksavat, ja ohessa lappu, jossa kerrottiin että lopulta ajalta minun on itse haettava kelalta rahaa. Silkkaa vittuilua! Mä olisin hyvissä ajoin kerinnyt kelalta jo hakemaan sairauspäivärahaa ja saanut päätöksenkin jo siitä, jos vain olisivat heti ilmoittaneet että minun on se hoidettava! Naurettavaa! Palkkakuitti, jonka lähettivät, oli maksettu kuitenkin jo kaksi viikkoa sitten ja nyt vasta sen lähettivät. Silloin kun olin vielä töissä, laitettiin kyllä turhimmistakin asioista tekstiviestejä aina iltaisin, mutta tuollanen tärkeä asia laitetaan postissa. Että kun kiehuu ja ei kyllä lämpimiä ajatuksia heru enää sinne firmaan. Ja puskaradio soi!!
No se siitä. Ei tarvi enää siä talos asioida. Laitan saikkulapun sähköpostilla menemään ja omat kamppeenikin oon sieltä ottanut jo joukkoon. Jos jotakin jäi, saa jäädä.
Jos vaihtais aihetta oleelliseen :D
Mulle on tullu outo himo. Enkä tiedä, et mistä se yhtäkkiä putkahti mielihaluihin. Mä nimittäin haluaisin syödä hiekkaa! :DDD :OO Tai multaa. Varsinkin kun niitä käsittelee ja ku se on märkää niin ai että ku sais suuhunsa vähän laittaa! Ei oo tarvinnu kuitenkaan maistella. Siinä samalla haistellu kun lasten kans on hiekkalaatikolla. En siis mitenkään impannu, vaan leviäähän se haju kun sitä siinä käsittelee xD Lapsena muistan maistaneeni hiekkaa, mut en sitä oo syöny. Sieltäkö lie juontaa juurensa. Who knows?
Tiistaiksi varailin sokerirasituksen. Kuinkahan sitä osaa olla syömättä? Aamu on se pahin. Oon oikeestaan nykyään iltaisin unohtanu syödä. Ei oo maistunutkaan. Juomatta olo on varmaan kans kova paikka. Kahella lasillisella pitäs pärjätä. Niin ja se yö ilman rennietä. O-ou.
Toivottavasti se aika siellä odotellessa menis nopiaa. Ristikoita pitää varmaan hakia ja jos harlekiinin ottais kaveriksi. :P Onneks puhelimellakin pääse nettiin niin voi sitä pläräillä. Eikö se siis mee. Enkä ees aattele, et jotain häikkää vois sokeris olla. Parempi kai niin, muuten pelkää et pahinhan sieltä tulee. :P
Keskiviikkona on sit vihdoin ja viimein se eka lääkärineuvola. Onhan sitä jo odotettu, tai oon luullu et se on paljon aikasemmin. En siis mitenkään oo lääkäriä kaivannut. Seuraavan kerran sit postailen niissä kuultuja juttuja.
Vielä lopuksi kerrottakoon, että kovin aktiivinen kaveri vatsassa elelee. Jatkusti siä nyrkkeillään, päivisin onneksi. Toivottavasti se rytmi jatkuu myös synnytyksen jälkeen.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Hirvee hinku
Asiaa olis taas vaikka millä mitalla, mut mä en osaa enää jäsentää asioita sanoiksi, saati lauseiksi. Mä haluaisin kirjoittaa vaikka kirjan, mut mä oon kadottanu mielikuvituksen ihan totaalisesti. Teininä kirjoittelin paljonkin runoja, tykkäsin laulunsanoista ja jopa tarinoita löytyy piilosta, mutta ei enää osaisi. Tykkäisin pitää kynää ja paperia kädessä ja kirjoitella. Millähän sitä mielikuvitusta lisäis? Improvisaatiokurssille olis kyllä kiva mennä, sais samalla esiintymiseen itsevarmuutta. Ei oo ainakaan kansalaisopiston vihkoses sellasta näkyny. Oliskohan teatterilla aloittelijoille ryhmiä? Vois olla mielenkiintoista.
Oltiin ihanissa häissä viikonloppuna. Rupes omakin hääkuume kasvamaan. :O Ei mulla kiirusta oo, enkä kyllä oo koskaan niitä mitenkään vielä suunnitellukaan, mutta kyllä does and don'ts lista kasvaa. En mitään ole ylös kirjoittanut, mutta aatellu omissa haaveissani :P Enkä mitään halua suunnitellakaan, ennenkun on kosittu. Suunnitellaan sitten puolison kanssa yhdessä! Mutta ei tarvitse ainakaan hetkeen vielä juhlia odottaa. Taloudellisen tilanteen on kohottava huomattavasti ja lasten on kasvettava. Joten voitte huokaista helpotuksesta :DD
Oltiin ihanissa häissä viikonloppuna. Rupes omakin hääkuume kasvamaan. :O Ei mulla kiirusta oo, enkä kyllä oo koskaan niitä mitenkään vielä suunnitellukaan, mutta kyllä does and don'ts lista kasvaa. En mitään ole ylös kirjoittanut, mutta aatellu omissa haaveissani :P Enkä mitään halua suunnitellakaan, ennenkun on kosittu. Suunnitellaan sitten puolison kanssa yhdessä! Mutta ei tarvitse ainakaan hetkeen vielä juhlia odottaa. Taloudellisen tilanteen on kohottava huomattavasti ja lasten on kasvettava. Joten voitte huokaista helpotuksesta :DD
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Hiphei
Viikko alkoi sateisena, mut kerittiin silti neitokaisen kanssa käydä kauppareissun yhteydessä vähän liukumäessä ja keinumassa. Pienet on lapsen ilon lahjat, kumpa vielä itsekin olisi yhtä vaatimaton! :)
Viikonloppuna olisi tiedossa ystävän häät. Ekat läheisen häät, mitkä tuun muistamaan. :DD Ei sillä, et olisin niin kännissä ollut muissa, vaan on oikeesti ollu niin vähän häitä elämässäni. Menkää ihmiset enemmän naimisiin! :DD Yhtäkkiseltä tulee kahdet häät mieleen, missä oon ollu, joskus lapsena ja teininä. Eikä siellä silloin oltu vieraina niin kuin nyt ollaan, eli otetaan ideoita mahdollisiin omiin häihin. :) Joten voin kai sanoa, et elämäni ekat häät on nyt, jotka tuun muistamaan!
Puvun ostaminen meinasi tuottaa ongelmia. Toisaalta en halunnut mitään äitiysmekkoa, mitä kerran käytän, mutta olisi varmasti ollut miellyttävä päällä. Löysin (sisko löysi <3) tosi kivan mustan pitsimekon, joka sen verran mahan kohdalta joustaa, että saan sen näihin häihin laitettua! Oli vielä alennusmyynti ja puoleen hintaan lähti. Jes! Samaa mekkoa voi sitten vaikka käyttää tulevissa juhlissa ilman mahaakin, kuten ristiäisissä! :)
Vaikka nyt on vasta maanantai ja häät lauantaina, mulla pitää olla jo kaikki korut ja asusteet valmiina katteltuna. En siedä sitä ajatusta, et edellisenä iltana niitä kattelen ja jotakin ei löydy mitä oon aatellu laittavani. Nyt ei tarvi ku pukia ja lähtiä. Eikä siis omat vaatteet vain vaan lasten ja miehenkin! Silitettynä ja pestyinä! Vara varmassa parempi.. vai kuinka se meni! :PP
Viikonloppu meni pääsääntösesti syödessä. Juhlittiin mökillä perheen kesken ja ruokaa oli jatkuvasti tarjolla, kakkuja ja pullaa, suolaista ja makeaa. Markkinoilta haettiin vielä lakua, mitä piti mussuttaa. Oli sitten kyllä närästystäkin sen verran, että tiesi syöneensä. Öistä onneksi selvisi. Apteekissakaan ei ollut tarjota, kuin pahanmakuista Rennietä, mut sen voimalla selvittiin.
Aamulla tyhjäsin raa'alla kädellä vaatekaappiani. Kaikki, mikä ei enää mahdu tai mitä en oo enää käyttäny, lähti pois. Aika hyvä kasa sitä tavaraa tulikin. Ne, mitkä ei läheisille kelpaa, lähtee Viron matkalle vähäosaisille. Kerran laitoin vaatteita myyntiin, mut aika huonosti niitä tuntu menevän, nii paree ku hyvällä omallatunnolla ne lahjottaa sit niitä tarviseville. Päivän hyvä työ tehty. Ihmettelen vaan, kun viereisellä paikkakunnalla on muiden keräyspisteiden vieressä vaatekeräys, mutta tällä kylällä ei ole. Sais olla! Ei tarttisi aina odottaa naapuriin menoa.
Jos jatkais päivän hommia, vielä kun päikkärit on menossa! :)
Viikonloppuna olisi tiedossa ystävän häät. Ekat läheisen häät, mitkä tuun muistamaan. :DD Ei sillä, et olisin niin kännissä ollut muissa, vaan on oikeesti ollu niin vähän häitä elämässäni. Menkää ihmiset enemmän naimisiin! :DD Yhtäkkiseltä tulee kahdet häät mieleen, missä oon ollu, joskus lapsena ja teininä. Eikä siellä silloin oltu vieraina niin kuin nyt ollaan, eli otetaan ideoita mahdollisiin omiin häihin. :) Joten voin kai sanoa, et elämäni ekat häät on nyt, jotka tuun muistamaan!
Puvun ostaminen meinasi tuottaa ongelmia. Toisaalta en halunnut mitään äitiysmekkoa, mitä kerran käytän, mutta olisi varmasti ollut miellyttävä päällä. Löysin (sisko löysi <3) tosi kivan mustan pitsimekon, joka sen verran mahan kohdalta joustaa, että saan sen näihin häihin laitettua! Oli vielä alennusmyynti ja puoleen hintaan lähti. Jes! Samaa mekkoa voi sitten vaikka käyttää tulevissa juhlissa ilman mahaakin, kuten ristiäisissä! :)
Vaikka nyt on vasta maanantai ja häät lauantaina, mulla pitää olla jo kaikki korut ja asusteet valmiina katteltuna. En siedä sitä ajatusta, et edellisenä iltana niitä kattelen ja jotakin ei löydy mitä oon aatellu laittavani. Nyt ei tarvi ku pukia ja lähtiä. Eikä siis omat vaatteet vain vaan lasten ja miehenkin! Silitettynä ja pestyinä! Vara varmassa parempi.. vai kuinka se meni! :PP
Viikonloppu meni pääsääntösesti syödessä. Juhlittiin mökillä perheen kesken ja ruokaa oli jatkuvasti tarjolla, kakkuja ja pullaa, suolaista ja makeaa. Markkinoilta haettiin vielä lakua, mitä piti mussuttaa. Oli sitten kyllä närästystäkin sen verran, että tiesi syöneensä. Öistä onneksi selvisi. Apteekissakaan ei ollut tarjota, kuin pahanmakuista Rennietä, mut sen voimalla selvittiin.
Aamulla tyhjäsin raa'alla kädellä vaatekaappiani. Kaikki, mikä ei enää mahdu tai mitä en oo enää käyttäny, lähti pois. Aika hyvä kasa sitä tavaraa tulikin. Ne, mitkä ei läheisille kelpaa, lähtee Viron matkalle vähäosaisille. Kerran laitoin vaatteita myyntiin, mut aika huonosti niitä tuntu menevän, nii paree ku hyvällä omallatunnolla ne lahjottaa sit niitä tarviseville. Päivän hyvä työ tehty. Ihmettelen vaan, kun viereisellä paikkakunnalla on muiden keräyspisteiden vieressä vaatekeräys, mutta tällä kylällä ei ole. Sais olla! Ei tarttisi aina odottaa naapuriin menoa.
Jos jatkais päivän hommia, vielä kun päikkärit on menossa! :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)